Me

Me

Kun tärkein voimavaramme on inhimillisyys.

"Istuin jälleen kerran lentoyhtiön loungessa aamukahvin äärellä. Katseeni vaelsi kanssamatkustajissa, jotka näennäisen tehokkaasti starttasivat uutta työviikkoa läppäreidensä takana. Oivallus oli yhtäkkiä hyvin kirkas: Me voimavarojemme äärirajoilla olevat suorittajat voisimme paremmin, tekisimme parempaa tulosta ja inpiroisimme työyhteisöjämme uuteen tehokkaammin, jos hyväksyisimme oman inhimillisyytemme ja hyödyntäisimme sitä polttoaineena emmekä suhtautuisi siihen rasitteena."
Hanna Tähkäaho
Elämyspuun yrittäjä

Elämyspuun slogan “Pysähdy. Juurru. Kasva.” kuvaa meidän ideologiaamme
ja toisaalta prosessia kohti inhimillisten voimavarojen kehittämistä:

PYSÄHDY. Ilman pysähtymistä ei näe metsää puilta. Alati kiihtyvä oravanpyörä saattaa viedä meidän yksilönä tai organisaationa väärään suuntaan ilman säännöllistä pysähtymistä ja suunnan tarkentamista. Pysähtymisen tueksi koulutamme läsnäolotaitoja sekä erilaisia rentoutumistekniikoita.

JUURRU. Pysähtyminen edesauttaa juurtumista, omien vahvuuksien ja arvojen tunnistamista sekä tiiminä että yksilönä. Työyhteisöjä tuemme tässä mm. yksilöiden tunne- ja ajattelutaitojen kehittämisessä sekä tiimitaidoissa.

KASVA. Jos tilanne yrityksessä tai työyhteisössä ei ole toivotunlainen, jonkin on muututtava. Me tuemme yrityksiä mm. muutosta tukevan yrityskulttuurin rakentamisessa sekä vuorovaikutustaidoissa, jaksamiseen ja stressinhallintaan liittyvissä teemoissa.

Elämyspuu Työhyvinvointi Hanna Tähkäaho

Hanna Tähkäaho

Työyhteisövalmentaja | Kauppatieteiden maisteri 
| Mindfulness tunnetaitovalmentaja | LCF Life Coach® | NLP Practitioner | Psykologian kandidaatti (2022)

”Intohimonani on valjastaa inhimillisyyden voima yhteisöjen menestyksen moottoriksi. Tekoälykään ei pysty kaikkeen!”

Työyhteisövalmentajana Hanna haastaa katsomaan pintaa syvemmälle. Mikä juuri teidän työyhteisössänne aiheuttaa kiirettä, stressiä ja turhautumista, joka on hyvinvoinnin ja tuloksen teon esteenä? 

Hannan 20 vuoden kokemus asiantuntija-, esihenkilö- ja johtatehtävistä varmistaa sen, että valmennus on aina tiukasti ja käytännönläheisesti kiinni arjessa ja sen haasteiden ratkaisemisessa.
hanna@elamyspuu.fi
050-4136599

Jonna Tähtinen

HLF® Rentoutusohjaaja | Äänimaljarentouttaja

Syvärentouttava äänimaljarentoutus tukee tehokkaasti mielen ja kehon palautumista. 

Hemmottelevassa äänimaljarentoutuksessa  pääset nauttimaan sekä tiibetiläisten, käsin taottujen äänimaljojen lempeästä äänestä että kevyestä värinästä. Äänimaljarentoutus tukee kehon kokonaisvaltaista hyvinvointia, sillä ääni resonoi jokaisessa solussasi. Voit päästää irti kaikesta ja vain käpertyä omalle alustallesi peiton alle. 

Rentoutusohjaajamme Jonnan lempeässä ohjauksessa pääset jättämään arjen taaksesi ja rakentamaan voimavarojasi.

Elämys on moniaistinen ja merkittävä kokemus, joka voi tuottaa kokijalleen henkilökohtaisen muutoskokemuksen. Elämyksen aikana koettu ja opittu voidaan omaksua osaksi omaa arkipersoonaa, tai elämyksen kokeminen voi johtaa oman maailmankuvan muuttumiseen. Elämys on siis huomattavasti enemmän kuin mukava ja miellyttävä kokemus tai hyvä palvelu. Elämys on aina henkilökohtainen; ihminen määrittää itse oman elämyskokemuksensa. Elämyksiä ei siten voida takuuvarmasti tuottaa. On kuitenkin mahdollista luoda puitteet, joissa elämysten syntyminen on mahdollista ja jopa todennäköistä.

Wikipedia

 

Lisää ajatusmaailmastamme ja ideologiastamme voit lukea tai kuunnella blogistamme.

Haluatko inspiraatiota sähköpostiisi?

Liity sähköpostilistallemme niin saat heti paluupostina ilmaisen Kolme askelta kevyempään arkeen -työkirjan ja tämän jälkeen noin 2 kertaa kuukaudessa vinkkejä stressinhallintaan, jaksamiseen ja hyvinvointiisi.