Meihin ovat luottaneet muun muassa:

Hanna on toiminut käytännön tukena kasvustrategiamme rakentamisessa ja implementoinnissa nyt runsaat puoli vuotta. Hän pääsi heti hyvin porukkaan sisään ja identifioi vahvuutemme ja kipukohtamme sekä prosesseissa että toimintakulttuurissa. Toiminta on jäsentynyt on selkeästi ja jokainen tietää paremmin, mihin keskittyä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Arvot näkyvät jokapäiväisessä tekemisessämme ja jokaisen ainutlaatuisten vahvuuksien hyödyntäminen tuo tekemiseen lisää merkityksellisyyttä.

Hanna on lempeän määrätietoinen LCF Life Coach® -kouluttaja, joka omalla lämmöllään tukee valmennusopiskelijoitamme hyödyntämään jo olemassa olevia vahvuuksiaan sekä oman elämänsä uudistamisessa että ainutlaatuisina tulevina ratkaisukeskeisinä valmentajina. Hanna on luotettava yhteistyökumppani, jossa yhdistyy ihmisläheisyys ja bisnesäly.

Koulutuspäivämme lähti liikkeelle lempeässä luottamuksen ilmapiirissä, joka Elämyspuulla oli heti tullessa. Päivän aikana tehtiin alustuksen jälkeen tiimitöitä ja ammattitaitoinen moderointi varmisti sen, että saimme “kotiläksyt” mukaamme helposti ymmärrettävässä muodossa. Päivää tauotettiin erilaisilla pienillä rentoutuksilla, mikä sai meistä monet ymmärtämään, että omaa kiireistä työpäivääkin sai pienin keinoin vähemmän stressaavammaksi. Äänimaljarentoutus oli uusi kokemus ja siitä riittikin juttua vielä seuraavanakin päivänä.

Virkistysiltapäivämme alkoi luennolla, josta saimme hyviä ideoita omaan stressinhallintaan ja hyvää oli, että kaikki joutuivat itse miettimään, mitä muutoksia tekevät päiväänsä. Porukan keskinäinen ymmärrys parani ja puhuimme asioista, joita työpäivässä ei kukaan ota normaalisti esiin. Nyt meillä on yhteiset säännöt, joilla pidetään yhdessä huolta työilmapiiristä! Loppurentoutuksessa nukahdin 🙂

Hanna on aivan mahtava valmentaja. Hänellä on rauhallinen mutta rohkea tyyli ohjata keskustelua ja esittää kiperiäkin kysymyksiä ja kommentteja. Hän on luotettava ja lämmin ihminen, jolle on helppo puhua. Kuuntelutaidot ja asioiden yhteenvetäminen luonnistuvat Hannalta. Olen jo suositellut häntä eteenpäinkin.

Hannassa on herkkyyttä, empaattisuutta ja tilanneherkkyyttä, mutta myös älykkyyttä ja liike-elämän ja esimieskokemuksen tuoma osaaminen. Avoin ja luottamusta herättävä ilmapiiri ja Hannasta huokuva ammattitaito teki heittäytymisestä todella helppoa.

Jonna osaa kuunnella, kysyä ja valita juuri oikeat harjoitukset tilanteeseen! Tulee luottavainen olo. Se että löytyy ymmärrystä, mutta ei valmiita vastauksia oli hienoa. Kokonaisuus toimi hyvin ja valmennus avasi konkreettisesti silmiä joidenkin asioiden suhteen! Itsestään voi yhä oppia uusia puolia ja oppia kiitollisuutta.

Erittäin tunnelmalliset toimitilat ja kaikki koulutukset mihin olen osallistunut olen saanut jotain konkreettista hyötyä jokapäiväiseen elämään. Ja aina jäänyt hyvä fiilis!

Previous
Next
Haluatko inspiraatiota sähköpostiisi?
Liity sähköpostilistallemme niin saat heti paluupostina ilmaisen Kolme askelta kevyempään arkeen -työkirjan ja tämän jälkeen noin 2 kertaa kuukaudessa vinkkejä stressinhallintaan, jaksamiseen ja hyvinvointiisi.