Metsäretriitit

Metsäretriitit

Monta kertaa olet pysähtynyt tänään, eilen tai koko viime viikolla? Pysähtynyt vain hiljaisuuteen, ilman ulkoisia ärsykkeitä kuten puhelinta tai televisiota? Milloin viimeksi kuuntelit itseäsi ja sisältäsi tulevia ajatuksia, tunteita ja sydämen ääntä?

Käytämme kaiken ylimääräisen ajan yleensä kaikkeen muuhun kuin itsemme kuunteluun. Käymme hemmotteluhoidoissa tai hierojalla mutta emme varaa kalenteriin pelkkää tyhjää. Varaa itsellesi nyt kalenteriin merkintä ”minä” niin me viemme sinut luontoon, ja sinulla on myös aikaa tehdä retki sinuun itseesi.

Luonnon terveysvaikutukset ovat mahtavia, siellä verenpaineesi laskee ja mieli rauhoittuu. Stressitasot lähtevät laskuun jo pelkällä luonnossa oleilemisella.

Metsäretkien tarkoitus on päästää irti kiireestä, rauhoittaa mieli ja keho vastaanottavaiseksi omille ajatuksille sekä omalle hyvinvoinnille. Teemme retkillä erilaisia rentoutumisharjoituksia, pysähdymme hetkeen ja olemme läsnä itsellemme.

Alla olevasta napista pääset kalenteriin, josta näet kaikki tulevat tapahtumat.

Metsäretriitti

Tulossa kevät 2021

Metsäretriitistä lisää hyvinvointia!

Tutkimusten mukaan jo viisi minuuttia metsässä riittää kohentamaan mielialaa ja 20 minuuttia alentamaan verenpainetta. Metsätutkimuslaitoksen suosituksen mukaan viidellä lähiluonnossa vietetyllä tunnilla kuukaudessa on huomattava vaikutus henkiseen hyvinvointiin.

Olisiko aika siis elvyttää luontoyhteytesi? Tämä on oiva tapa tutustua luontoon ohjatusti ja turvallisesti .

Metsäretriitti on turvallinen tapa pysähtyä, tutustua omaan itseensä ja hypätä hetkeksi pois oravanpyörästä. Päivän luontoretki tarjoaa lukuisia etuja hyvinvoinnillesi!

Päivän aikana kuljemme helppokulkuisessa maastossa noin 8 kilometriä ja nautimme myös maistuvasta retkiruuasta. Tällä retkellä otamme rennosti, pysähtelemme usein ja annamme aikaa myös kesään heräävän luonnon ihastelulle.

Elämyspuun opastuksessa pääset rauhoittumaan ohjatusti ja jättämään arkihuolet taatusti taakse. Ohjatut rentoutumis- ja mielikuvaharjoitukset metsän keskellä auttavat sinua kuuntelemaan itseäsi ja tarpeitasi lisäten hyvinvointiasi pitkälle syksyyn.

Varaa mukaasi sään mukaiset varusteet ja hyvät kävelykengät.

Hinta: 79€ (sis.alv)

Tule kanssamme metsäretriittiin ja tutustu luonnollisesti itseesi!

 

SEURAAVAT KAIKILLE AVOIMET METSÄRETRIITIT LÖYDÄT KALENTERISTAMME!

Elämysyö metsässä

Tilaustapahtuma

Liikumme luonnossa ja majoitumme teltoissa.

Tutustumme luontoon, luonnossa liikkumiseen ja opettelemme retkeilyn perustaitoja. Retket ovat osallistavia ja pääset tekemään niillä juuri sen verran, kuin tuntuu hyvältä. Retkillä rentoudumme yleensä yhdessä rentoutuen ja nuotiotulien ääressä aikaa viettäen.

Retkillä nautitaan terveellisestä ja maistuvasta retkiruuasta, menultamme löytyy muun muassa, nuotiolla valmistettu herkullinen loimulohi, sekä tuoreet kasvikset. Metsäillallisen kruunaa muurikkaletut nuotion äärellä.

Yli yön mittaisilla retkillämme on aina mukana kokenut eränkävijä joka samalla toimii kouluttajana ja opastajana eräasioissa.

Tutustumme ja harjoittelemme hänen avustuksellaan retkeilyn perusteita, retkeilyn varusteita, ruoanlaittoa, luonnossa liikkumista ja jokamiehen oikeuksia.

Jonnan ja Hannan opastuksella pääset rauhoittumaan ohjatusti ja jättämään arkihuolet taatusti taakse. Ohjatut rentoutumis ja -mielikuvaharjoitukset metsän keskellä palauttavat stressistä ja laskevat verenpainetta.

Olemme metsässä luonnon armoilla, joten otathan tämän huomioon varusteissasi. Varaa mukaasi mieluummin liikaa lämmintä vaatetta, kuin liian vähän! Yövymme teltoissa ja leirissä on mahdollisuus tarpeen tullen lämmitellä erämökissä. Pakkaathan varusteesi rinkkaan niin, että sinun on mukava liikkua metsässä rinkka selässä. Ulkovaatteiden ja lämpimien vaatteiden lisäksi tärkeää on varustautua coretex kengillä, jotka ovat tukevat.

Makuupussin on oltava riittävän lämmin, sillä yöllä tulee helposti kylmä. Muistathan katsoa oman maakuupussisi soveltuvuuden vuoden ajan lämpötiloihin!

Käytössä on ulkovessa, eli huussi. Peseytymismahdollisuutta ei leirissä ole, joten mukaan kannattaa pakata sellaisia hygieniatarvikkeita, joihin riittää pieni määrä vettä. Hyviä ovat myös erilaiset kosteus- ja hygieniapyyhkeet. Sähköä ei leirissä ole, joten valoa saamme avotulesta, sekä lampuista. Varaathan mukaasi tasku- tai otsalampun. Käythän läpi huolelliseti myös pakkauslistan, josta löydät kaikki välttämättömyydet retkeä varten.

Retkillä olemme offline-tilassa, joten keräämme puhelimet leiriin saavuttuamme. Muistathan informoida läheisiä tästä. Tervetuloa nauttimaan luonnosta, omasta ajasta ja offline-tilasta.

Yön yli retket vain yksityisporukoille. Kerää oma porukkasi ja laita viestiä hello@elamyspuu.fi 

Haluatko inspiraatiota sähköpostiisi?

Liity sähköpostilistallemme niin saat heti paluupostina ilmaisen Kolme askelta kevyempään arkeen -työkirjan ja tämän jälkeen noin 2 kertaa kuukaudessa vinkkejä stressinhallintaan, jaksamiseen ja hyvinvointiisi.