Näin rakennat hyvinvointiasi tukevan mielen

Onnellisuus lähtee sisältäpäin. Menestys lähtee sisältäpäin. Hyvinvointi lähtee sisältäpäin. Tätähän meille toistetaan, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa ja miten valjastamme oman mielen onnellisuuden, menestyksen ja hyvinvoinnin lähteeksi?

Elämyspuu Hanna & Jonna

Silloin kun itse oivalsin, että minä itse olen vastuussa hyvinvoinnistani, kaipasin tukea. Jotain helppoa tapaa lähteä liikkeelle rakentamaan hyvinvoivaa minää. Olin käyttänyt satoja, ehkä tuhansia euroja erilaisiin kursseihin, joissa yhdessä opittiin meditoimaan ja toisessa kuuntelemaan sisäistä ääntä. En kuitenkaan saanut kiinni kokonaisuudesta vaan suoritin uutta hyvinvointiani samalla tapaa, kuin olin suorittanut elämääni muutenkin. Tämän vuoksi päädyin rakentamaan verkkokurssin Vahva mieli – Hyvinvoiva minä. Jotta sinä löytäisit oman hyvinvointisi avaimet etkä päätyisi hukkaamaan rahaa ja aikaa kopioidessasi muiden hyvinvoinnin reseptejä. Ne eivät toimi.

Kopioimalla muiden aamurutiinit, päädyt ehkä stressaantumaan aamutavoitteistasi etkä energisoitumaan päivään. Noudattamalla jonkun muun ruokavaliota ja treeniohjelmaa, jaksat ehkä muutaman viikon, mutta lopulta palaat entisiin tapoihisi. Etenemällä uralla, jossa joku muu on kertonut sinun olevan hyvä, törmäät ehkä muutamien vuosien tai vuosikymmenten päästä seinään.

Tässä pari teemaa, joita pohdiskelemalla pääset lähemmäs omaa hyvinvointisi reseptiä: 

ELÄTKÖ ARVOJESI MUKAISTA ELÄMÄÄ?

Elätkö omannäköistä elämää vai miellytätkö muita, ohittaen joskus jopa oman hyvinvointisi? Minkä perusteella teet elämässäsi ja arjessasi valintoja? Arvot ovat meille jokaiselle tärkeitä, mutta miten paljon olet miettinyt niitä? ”Arvot ovat vain mielipiteitä, jos ne eivät maksa sinulle mitään” on joskus joku sanonut. Eli mitä sinun arvosi ovat ja mitä ne sinulle ”maksavat”? Jos terveys on yksi tärkeimmistä arvoistasi, miten paljon aikaa päivässä käytät sen ylläpitoon ja rakentamiseen? Jos taas perhe on arvoissasi tärkein, meneekö joskus työ perheillallisen ohi? Jos et ole koskaan miettinyt arvojasi, on nyt hyvä aika miettiä niitä. Arvoja on myös hyvä päivittää silloin tällöin, sillä nekin muuttuvat elämän varrella. Verkkokurssilla pureudumme omiin arvoihisi ja rakennamme niistä käytännön työkalun, joka auttaa sinua tekemään hyvinvointiasi tukevia päätöksiä joka päivä.

MITÄ SINULLE IHAN OIKEASTI KUULUU?

Mitä sinulle OIKEASTI kuuluu? Sinä et kuule koskaan sitä sinun omaa ääntäsi ellet anna aikaa sen kuuntelulle. Aivot täytetään koko ajan jollain ärsykkeillä ja näin ollen, oma ääni voi jäädä kokonaan kuulematta. Toinen on se, ettei me oikeastaan enää havainnoida sitä omaa ääntä, koska me ollaan jo kuunneltu sitä niin paljon. Se meidän ääni, on kuin elokuvan tarinankertoja, sinun elämäsi tarinankertoja. Mitä se sinulle puhuu? Herkästi se nimittäin ruoskii ja vaatii meiltä aivan kertakaikkisen liikoja. Mutta mikään ei voi muuttua, jollei sitä ensin havannoi. Ja sitten, onko se sinun ääni oikeasti, se joka päivästä toiseen kommentoi sinun tekemisiäsi ja valintojasi? Entä jos se onkin vaikka peruja vanhemmiltasi, opettajalta, tai vaikka entiseltä puolisolta? Millainen sinun elämän tarinankertoja on?  Sisäisen äänen ymmärtäminen ja muokkaaminen omaa hyvinvointia tukevaksi on toinen verkkokurssin isoista teemoista. Jokaisella meistä on päivittäin 60-70.000 ajatusta, sinulla on voima muokata niistä omaa hyvinvointiasi tukevia!

ILMAINEN WEBINAARI 21.4.2020 Klo 17.30-18.30

Jos hyvinvoiva minä teemana kiinnostaa, ilmoittaudu ilmaiseen webinaariini Vahva mieli – Hyvinvoiva minä. Kerron monia käytännön vinkkejä, joiden avulla sinä pääset rakentamaan omia hyvinvoinnin rutiinejasi. Webinaariin pääset ilmoittautumaan tästä:   

ILMOITTAUTUMINEN PÄÄTTYNYT

Hyvinvointivalmentaja Jonna Tähtinen

VAHVA MIELI – HYVINVOIVA MINÄ -verkkokurssi

Tervetuloa 4 viikon mielenkiintoiselle matkalle kanssani! Omat arvot ja sisäisen äänen kääntäminen kannustavaksi ovat kurssin isoja teemoja. Tämä valmennus on sinulle, joka haluat tutkia itseäsi, löytää rohkeutta tehdä omannäköisiä päätöksiä, oppia kuuntelemaan sisäistä ääntäsi ja luottamaan siihen. Opit rakentamaan itsestäsi vahvemman ja rohkeamman ihmisen, joka on tasapainoisempi ja valmiimpi mihin vain! Opit itsestäsi tämän neljän viikon aikana niin paljon, että ryhdyt automaattisesti tekemään hyvinvointiasi parantavia valintoja arjessa. Löydät omat arjen rutiinisi. Verkkokurssi alkaa 29.4.20 ja maksaa vain 49€ (norm 89€)! Lisätiedot ja ilmoittautumiset:

VERKKOKURSSIN LISÄTIEDOT

 Voi hyvin!

Jonna

Comments are closed.