Lempeän pysähtymisen ja voimavarojen keräämisen syksy 2020

Elämyspuun hyvinvointitapahtumat Turussa

Kuuntele blogi tästä

Maailma ja elämä on kääntynyt uuteen suuntaan alkuvuoden aikana. Maailma muuttuu ympärillämme ja poikkeustila on saanut meidän monien elämässäkin aikaan suuria muutoksia. Muutokset ovat olleet monesti itsestämme riippumattomia ja osin epätoivottujakin. Hallinnan tunne on yksi hyvinvointimme näkökulmasta tärkeistä asioista ja muutosten keskellä hallinnan tunne tuntuu usein olevan hyvinkin kaukana. Tällöin tärkeää on oma pysähtyminen, maadoittuminen ja yhteyden ylläpito omaan itseen ja omiin juuri. 

Hyvinvointia ja pysähtymistä

Elämyspuun syksy onkin omistettu lempeään pysähtymiseen, voimavarojen keräämiseen ja oman sisäisen tasapainon löytymiseen tai ylläpitoon. Viikoittaisten rentoutus- ja äänimaljarentoutustuntien lisäksi olemme avanneet jokaiseen kuukauteen hyvinvointitapahtuman, jossa sinulla on mahdollista pysähtyä ja latautua. 

Valitse omaan tilanteeseesi sopiva hyvinvointitapahtuma tai ylläpidä ja elvytä voimavarojasi hemmottelemalla itseäsi muutaman tunnin omalla ajalla kerran kuukaudessa! Kaikki hyvinvointitapahtumat sopivat kaikille, mitään aiempaa kokemusta et tarvitse. Syksyn tapahtumapaikkamme on Elämyspuun tila Turun Linnan naapurissa. Muista tutustua myös verkkokursseihimme, jos Turun tilamme ovat hankalasti saavutettavissa.

Elokuun hyvinvointitapahtumat: 

23.8. klo 12-16 Unelmien miniretriitti

TÄMÄ TAPAHTUMA ON JO LOPPUUNMYYTY! Mistä unelmoit? Vai haluatko tutustua omiin tavoitteisiisi ja sisäiseen maailmaasi uudelleen näin poikkeustilan jälkimainingeissa? Syksy on monille meistä hyvää aikaa pysähtyä, oppia menneestä ja ennen kaikkea katsoa rohkeasti ja unelmoiden tulevaan. Konkretisoidut unelmat toteutuvat todennäköisemmin, siksi teemmekin unelmien aarrekartan yhdessä. Hemmotteleva iltapäivä sisältää unelmoinnin lisäksi ihanan rentoutushetken, joka istuttaa unelmien siemenet itämään. 

5.8. ja 12.8. klo 18-19.30 Syvärentouttavat äänikylvyt

Syvärentouttavat äänikylvyt ovat suosikkituntejamme! 90 minuutin äänimaljarentoutuksen aikana päästät irti kaikesta turhasta, jännityksistä, huolista ja kiireestä. Äänimaljarentoutus tukee hyvinvointiasi äänen väristessä jokaisessa solussasi. Pääset tunnilla makaamaan omaan tilaasi joogamatolle peiton alle ja voit unohtaa koko ulkopuolisen maailman vaatimukset. Syvärentouttavaa kokemusta on vaikea kuvailla, se täytyy kokea!

Syyskuun hyvinvointitapahtumat: 

5.-6.9. (la 11-17, su 10-15) Reboot-cityretriitti  

Syksyn ehdoton kohokohtamme on koko viikonlopun kestävä cityretriittimme! Varsin poikkeuksellisen kevään ja kesän jälkeen keho ja mieli kaipaa uutta starttia. Omaa aikaa ja hetken hiljentymistä. Pysähtymistä omien tuntojen äärelle. Oman suunnan tarkentamista. Hetken taukoa arjesta, vaikka se niin ihanaa onkin.

Kahden päivän ohjelmassamme pysähdytään läsnäoloharjoitteiden avulla, juurrutaan lempeässä, kaikille sopivassa joogassa ja kasvetaan tutkiskelemalla omia arvoja ja vahvistamalla omaa suuntaa. Ohjelmassa lisäksi mm. joogahierontaa, äänimaljarentoutusta ja erilaisia hyvinvointiharjoitteita, joista saat vinkkejä hyvinvoinnin lisäämiseen myös omassa arjessasi. Tapahtuma on loppuunmyyty!

27.9. klo 18-19.30 Syvärentouttava äänikylpy

Syksyn pimetessä keho ja mieli kaipaavat hemmottelua. Pysähdy ja tunne, miten pieni myötätuntoinen hetki elvyttää voimavarojasi.

Lokakuun hyvinvointitapahtumat: 

11.10. klo 12-15 Läsnäolon miniretriitti

TÄMÄ TAPAHTUMA ON JO LOPPUUNMYYTY! Tuntuuko, että mieli seilaa jatkuvasti menneisyyden ja tulevaisuuden välillä eikä osaa pysähtyä nauttimaan juuri tästä hetkestä? Menneisyyden ja tulevaisuuden murehtiminen vie helposti kyvyn nauttia elämän pienistä hetkistä tänään, nykyhetkessä. Hyvä uutinen on, että mieltä voi treenata rauhoittumaan ja keskittymään tähän hetkeen! Elämä alkaa yhtäkkiä näyttää onnellisemmalta. Kun läsnäolokykysi paranee, saavutat helpommin tavoitteesi ja unelmasi.

Läsnäolon miniretriitti pysäyttää sinut arjen tiimellyksen keskellä erilaisin mindfulness- ja rentoutusharjoituksin. Pääset hetkeksi eroon ulkopuolisista vaatimuksista itsesi äärelle. Keskittymällä tähän hetkeen huomaat, miten stressitasosi laskevat ja ajatus kulkee kirkkaammin. Miniretriitistä saat mukaasi myös käytännön työkaluja, jolla pystyt ylläpitämään hyvinvointiasi myös arjen tiimellyksessä.  

21.10 klo 18-19.30 Syvärentouttava äänikylpy

Syksyn pimetessä keho ja mieli kaipaavat hemmottelua. Pysähdy ja tunne, miten pieni myötätuntoinen hetki elvyttää voimavarojasi.

Marraskuun hyvinvointitapahtumat:

1.11. klo 11-17 Hiljaisuuden retriitti

Marraskuussa luonnon vaipuessa talveen on hyvä hetki itsekin pysähtyä ja hiljentyä. Hidastaa tahtia. Pysähtyä omien tuntojen äärelle. Tehdä tietoisia hyvinvointivalintoja, jotka auttavat kaamoksen yli. 

Hiljaisuuden retriittimme on vain päivän pituinen, mutta tehokkuudessaan vertaansa vailla. Kokonainen päivä ilman ulkopuolelta tulevia vaatimuksia ja odotuksia, mediaa ja sosiaalisen kanssakäymisen vaatimaa energiaa saa sinut löytämään taas sisäisen voimasi ja ladattua akkusi. Hiljaisuuden retriittipäivä sisältää lempeitä ja elvyttäviä mielen ja kehon harjoitteita ja mahdollisuuden pysähtyä oman itsesi äärelle. Päivän alkaessa ohjaajamme ohjeistavat sinut päivän kulkuun. Päivä soljuu eteenpäin kuin itsestään, vaivattomasti ja ilman paineita omassa aikataulussasi. 

22.11. klo 10-11.30 Syvärentouttava äänikylpy. 

Syksyn pimetessä keho ja mieli kaipaavat hemmottelua. Pysähdy ja tunne, miten pieni myötätuntoinen hetki elvyttää voimavarojasi.

Joulun ajan hyvinvointitapahtumat:

6.12. klo 18-19.30 Syvärentouttava äänikylpy 

Itsenäisyyspäivänä on syytä juhlaan. Elämyspuullakin on silloin aina oma ainutlaatuinen tunnelmansa. 

27.12 klo 10-11.30. Syvärentouttava äänikylpy

Täydellinen vinkki joululahjaksi läheiselle! Ota hänet mukaasi ja tulkaa joulun pyhien jälkeen pysähtymään ja siirtymään vähitellen kohti vuoden vaihdetta. 

Anna lahjaksi hyvinvointia ja rentoutumista

3.1.  klo 12-15 Unelmien miniretriitti

TÄMÄ TAPAHTUMA ON JO LOPPUUNMYYTY! Mistä unelmoit? Mitä haluat saavuttaa vuonna 2021? Vuoden vaihde on monille parasta aikaa pysähtyä, oppia menneestä ja ennen kaikkea katsoa rohkeasti ja unelmoiden tulevaan vuoteen. Konkretisoidut unelmat toteutuvat todennäköisemmin, siksi teemmekin unelmien aarrekartan yhdessä. Hemmotteleva iltapäivä sisältää unelmoinnin lisäksi ihanan rentoutushetken, joka istuttaa unelmien siemenet itämään.   

Kaikki hyvinvointitapahtumat ovat jo nyt varattavissa. Pääset varauskalenteriimme tästä:

Ihanaa kesään ja kohtaamisiin syksyllä!

Hanna ja Jonna

P.S. Pysähtymisen lisäksi haluamme tarjota sinulle eväitä kasvuun. Pääset kurkkaamaan niitä tästä:

Jaa:

Viimeisimmät artikkelit

Informaation jakamista vai aitoa kohtaamista?

Viestintä on asia, jossa monissa organisaatioissa on ainakin henkilöstökyselyjen mukaan suurimmat haasteet. Kyse ei nykyään ole useinkaan informaation puutteesta vaan ennemminkin infoähkystä ja siitä, että

10 VINKKIÄ ETÄTYÖAPATIAN TORJUNTAAN

Trendisana ihastuttaa ja vihastuttaa. Onko ilmiö todellinen ja saako sitä mitenkään kuriin? Vai pitääkö vain odottaa ja sinnitellä, kunnes päästään takaisin toimistolle saman kahvipöydän äärelle? 

Onks motii? TESTAA!

Jaksaminen ja motivaatio hyvinvoinnin ja tuottavuuden kulmakivinä.  Jaksanko motivoitua? Motivoidunko jaksamaan? Näitä kysymyksiä pohtii varmasti moni tällä hetkellä sekä yksityiselämässä että osana työyhteisöä. Poikkeustila on

VAHVA MIELI AUTTAA POIKKEUSTILAN YLI

Pysyvä hyvinvointi rakentuu sisältä päin Poikkeustila, uusi normaali. Kaksi kirottua, meidän jokaisen elämään syöpynyttä termiä. Media puskee tauotta uutisia uusista tartunnoista ja rajoitteista. Syyllistää, uhriuttaa,